Koiranpennun koulutus – aloita näillä 10 harjoituksella

18. toukokuuta 2026

Koiranpentu tarvitsee paljon hyviä kokemuksia kasvaakseen mukavaksi perheenjäseneksi ja yhteiskuntakelpoiseksi koirankansalaiseksi. Pentua on tärkeää sosiaalistaa ja totuttaa asioihin, jotka tulevat olemaan osa sen normaalia aikuiselämää. Mm. sisäsiisteys, käsittelyyn tottuminen, arkitottelevaisuuden, kodin sääntöjen ja yksinolon opettelu kuuluvat myös jokaisen pennun kasvatukseen. Koiranpentu vie paljon aikaa, mutta pennun sosiaalistamiseen ja kasvatukseen käytetty aika kannattaa. Koiranpennun koulutus on myös hauskaa! Pennut oppivat yleensä nopeasti - ole johdonmukainen. Yhdessä vietetty aika ja mukavat kokemukset luovat pohjan hyvälle suhteelle.

koiranpennun-koulutus

Pennun sosiaalistaminen

Koiranpentujen luovutusikä on yleensä noin kahdeksan viikkoa ja paras sosiaalistamiaika jatkuu pennusta riippuen 12-14 viikon ikään saakka. Tärkeää herkkyysvaihetta ei tule hukata - lue vinkit, miten koiranpennun sosiaalistaminen onnistuu.

Koiranpennun hoito ja käsittely

Koiranpennun koulutuksen perusoppimäärään kuuluu myös käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin tottuminen. Kasvattaja on käsitellyt pentuja ennen niiden luovutusta ja näitä harjoituksia jatketaan uudessa kodissa, jotta mm. koiranpennun kynsien leikkaaminen, turkin ja hampaiden harjaaminen, korvien puhdistaminen, pesu, eläinlääkärikäynnit, pöydälläolo, trimmattavilla roduilla trimmaus, turkin leikkaus trimmaussaksilla tai nyppiminen sujuisivat mutkattomasti. Hoitovälineet ja toimenpide yhdistetään koiralle mukaviin asioihin. Positiivisilla ja säännöllisillä toistoilla esimerkiksi koiran kynsisaksien esiin ottaminen saa koiran tulemaan juoksujalkaa paikalle! Aloita siitä, että pentu tottuu kosketukseen joka puolelta: tassuista, korvista, nosta huulia, kurkkaa hampaita. Etene käsittelyharjoituksissa pienin askelin ja tee niitä silloin, kun pentu on rauhallisessa mielentilassa. Lue myös, mitä tehdä, jos koiranpentu puree. Silittele pentua pitkin sivelyin joka puolelta. Jos pentu iskee hampaansa käteesi, vaihda lelu käden tilalle ja jatka hetki käsittelyä. Odota sitten pennun rauhoittumista ja jatka silittelyä. Silloin on sopiva aika päättää harjoitus, kun pentu on rento ja rauhallinen.

Pennun nostaminen syliin ja rasavillin rauhoittaminen

Pennun on hyvä oppia olemaan rauhallisesti sylissä ja pitämään sitä mukavana ja turvallisena paikkana, josta myös pääsee pois, kun käyttäytyy rauhallisesti. Näin riehaantumisen voi rauhoittaa varmaotteisella syliajalla. Nosta pentu pitäen kiinni toisella kädellä kainaloista ja tue toisella kädellä pepun alta. Kun nostat vielä rauhallisen pennun syliin, laske se pois ennen kuin rimpuilu yllättää – kiemurtelevaa pentua ei tule koskaan laskea sylistä, vaan odota varmaotteisesti, että pentu rauhoittuu. Näin se oppii, että vain rauhallisella käytöksellä pääsee pois. Yltyneen iltavillin rauhoittamiseen auttaa pentuaitaus, jonne väsymystään riekkuva pentu nukahtaa yleensä muutamassa minuutissa. Katso myös muut tuotteet koiranpennulle arkea helpottamaan.

Pennun perustaidot

Pentu oppii nopeasti! Uusia asioita on hyvä harjoitella ensin kotona tai kotipihalla häiriöttömässä ympäristössä. Leiki pennun kanssa usein ja tee lelun sinulle tuomisesta palkitsevaa vaihtamalla se toiseen leluun. Leikkiminen on mainio palkinto koiralle mm. luoksetulosta ja herkuilla palkitseminen toimii hyvin mm. kontaktin opetteluun. Kannattaa vahvistaa myös sosiaalista palkkaa: kun pentu riemastuu kehuistasi, palkitse se jollakin pennun arvostamalla asialla. Pennut ovat yksilöitä, ja ne kehittyvät eri tahtiin: joillekin ruoka on parempi palkka, toiselle leikki, ja jollekin käy kaikki. Muista, että koira voi pitää palkitsevana eri asioita eri tilanteissa. Esim. haistelemaan pääsy voi olla koiralle jossakin tilanteessa paras palkinto.

Arkitottelevaisuuden taitoja tarvitaan myös erilaisissa häiriöissä: kun pentu on saanut rokotukset, voit osallistua lähialueesi koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen tai seuran pentukouluun opettelemaan jokaiselle koiralle tarpeellisia perustaitoja.

Kokeile ennakkoluulottomasti eri harrastuslajeja koiran kanssa! Vaikka tavoitteenasi olisi vain mukava yhteinen aika ja koiran aktivoiminen, harrastus voi viedä mukanaan. Koiraseurat tarjoavat eri lajien koulutusta jäsenilleen, pyri rohkeasti mukaan sinua kiinnostavan lajin pariin.

Mitä taitoja koiranpennulle kannattaa opettaa ensimmäisen vuoden aikana?

Oli tavoitteenasi sitten mukava kotikoira tai taitava kisakaveri, jokainen koira tarvitsee sujuvaan arkeen mm. näitä taitoja:

  • kontakti

  • luoksetulo

  • rauhoittuminen

  • yksinolo

  • hihnakäytös

  • luopuminen

  • käsittelyyn tottuminen

  • odottaminen

  • istuminen ja maahanmeno.

Johdonmukaisuus, lepo ja positiivinen vahvistaminen ovat onnistuneen pennun koulutuksen tärkeimmät rakennuspalikat.

Koiranpennun koulutus viikko viikolta

Pennun koulutuksessa tärkeintä on säännöllisyys, lyhyet harjoitukset ja positiiviset kokemukset. Kaikkea ei tarvitse osata heti – tavoitteena on rakentaa turvallinen pohja aikuisuuden arjelle. Pennut kehittyvät eri tahtiin: rohkea pentu etenee usein nopeasti, kun taas herkempi pentu tarvitsee enemmän aikaa, toistoja ja lepoa. Muista myös koiranpennun sosaalistaminen tärkeässä herkkyysiässä.

8 viikkoa – kotiutuminen ja turvallisuuden tunne

Harjoitelkaa:

  • oman nimen opettelu

  • kontaktin ottaminen

  • sisäsiisteyden alkeet

  • valjaiden ja pannan pukeminen

  • rauhoittuminen syliin

Muista: Ensimmäinen viikko uudessa kodissa saa olla rauhallinen. Pentu opettelee vasta tuntemaan uuden ympäristönsä.


9 viikkoa – ensimmäiset arjen rutiinit

Harjoitelkaa:

  • ulkona käymistä aina ruokailun ja unien jälkeen

  • yksinolon alkeita muutaman minuutin jaksoissa

  • käsittelyä: tassut, korvat, hampaat

  • lelusta irrottamista vaihtokaupan avulla

Vinkki: Pidä harjoitukset erittäin lyhyinä, 1–3 minuutin mittaisina.


10 viikkoa – kontaktia ja yhteistyötä

Harjoitelkaa:

  • katsekontaktia

  • luoksetulon alkeita

  • hihnassa kulkemista

  • rauhoittumista omalle pedille

Muista: Palkitse pennun omaehtoisesta kontaktista ja luoksetulosta arjessa usein.


11 viikkoa – arjen taitojen vahvistaminen

Harjoitelkaa:

  • istumista

  • odottamista hetken aikaa

  • luopumista herkun avulla

  • hoitotoimia: harjaus, hampaiden harjauksen alkeet, kynsisaksilla kynteen koskeminen ja vähitellen leikkaaminen

Muista: Jos pentu puree käsiä, tarjoa tilalle lelu tai puruluu.


12 viikkoa – ympäristöharjoittelu

Harjoitelkaa:

  • kaupungin ääniä ja liikennettä

  • automatkoja

  • eri alustoilla liikkumista

  • vieraiden ihmisten kohtaamista

Muista: Anna pennun tarkkailla uusia asioita turvallisen välimatkan päästä.


13 viikkoa – ohitukset ja rauhoittuminen

Harjoitelkaa:

  • toisten koirien ohittamista kontaktin avulla

  • paikallaan odottamista

  • yksinolon pidentämistä vähitellen

  • rauhoittumista häiriöiden keskellä

Vinkki: Vieraita vastaantulevia koiria ei tarvitse tervehtiä: opeta koira ohittamaan rauhallisesti ilman odotusarvoja.


14 viikkoa – perustaitojen yhdistäminen

Harjoitelkaa:

  • maahanmenoa

  • lähellä pysymistä

  • lyhyitä harjoituksia uusissa paikoissa

  • erilaisia palkkaustapoja: leikki, herkut, kehut

Muista: Pennun motivaatio vaihtelee tilanteen mukaan – joskus paras palkinto voi olla esim. lupa mennä haistelemaan.


4–6 kuukautta – murrosiän pohjatyöt

Harjoitelkaa:

  • luotettavaa luoksetuloa

  • hihnakäytöstä

  • pitkäkestoisempaa rauhoittumista

  • arjen sääntöjä johdonmukaisesti

Huomio: Hampaiden vaihtumisen vuoksi suu voi olla kipeä - esim. noutotreenit kannattaa silloin jättää myöhemmäksi.


6–12 kuukautta – taitojen ylläpito

Harjoitelkaa:

  • perustaitoja erilaisissa ympäristöissä

  • harrastusten alkeita

  • yhteistyötä häiriöissä

  • malttia ja itsehillintää

Muista: Toistot tekevät taidoista pysyviä. Nuori koira tarvitsee edelleen paljon onnistumisia ja palautumista. Keskittyminen voi hetkellisesti heikentyä hormonien vuoksi.

Tutustu myös näihin artikkeleihin

156008 Pro Dog makupalapussi ja bordercolliet

Koiran kontakti – näin opetat katsekontaktin

Kontakti tarkoittaa sitä, että koira katsoo ihmistä silmiin käskystä tai tarjoaa sitä itse. Se on sujuvan arkielämän edellytys, tällä tavalla koira voi pyytää lupaa tehdä asioita, kuten hypätä pois autosta, kulkea ovista tai mennä ruokakupille. Kontakti on avuksi myös koirien ohittamisessa lenkillä ja käskystä kontaktissa kulkevan koiran kanssa on helppo liikkua eri paikoissa. Hyvä kontakti koiraan on myös koiraharrastusten perusta. Koirat katsovat luonnostaan ihmisiä kasvoihin ja silmiin, joten kontaktin opettaminen koiralle on yleensä helppoa.