Siirry sisältöön

Metsästyskoiran ruoka

Metsästyskoiran ruoka kannattaa vaihtaa jo ennen metsästyskautta runsasenergisempään ruokaan. Metsästyskauden lähestyessä myös koiran juoksuttamisen ja treenin määrää lisätään asteittain ja ravinnostakin tulee saada enemmän energiaa. Jos koira syö peruskuntokaudella eli metsästyskauden ulkopuolella kuivaruokaa, jossa on noin 26 % proteiinia ja noin 16 % rasvaa, metsästyskaudella valkuaisen ja rasvan suhde voi olla esimerkiksi 30 % ja 20 %.  Metsästyskoiran tarvitsema energiamäärä riippuu metsästysreissun vaativuudesta, koiran painosta ja aineenvaihdunnasta. Rasva on koiralle erinomainen energianlähde ja tarpeen varsinkin talviajan metsästysreissuilla.

Metsästyskoira kannattaa ruokkia noin 15 tuntia ennen jahtia ja nesteyttää tarjoamalla nesteytysjuomaa useita kertoja päivässä 2 dl kerrallaan jo 2-3 päivää ennen jahtia. Metsästyskoiran ruokinta liian lähellä ennen rasitusta nostaa veren insuliinipitoisuutta, joka estää tehokasta rasvojen käyttöä energiaksi. Liian myöhäinen ruokinta ennen metsästysreissua voi myös aiheuttaa ripulia. Pitkän metsästyspäivän aikana energiatankkauksena voi antaa esim. koiran energia- ja nesteytysjuomaa.

Mikäli peräkkäin on useita jahtipäiviä, pääasiallinen ruoka-annos on hyvä antaa noin kaksi tuntia rasituksen jälkeen, jolloin koiran elimistö palautunut riittävästi, jotta se pystyy sulattamaan ruokaa tehokkaasti. Näin ruoansulatuskanava ehtii myös keventyä ennen seuraavan päivän jahtia. Jahtipäivän aamuna koiralle tarjotaan lähinnä energiajuomaa. Aktiivisille koirille suunniteltu metsästyskoiran ruoka tukee myös koiran palautumista, lisänä voi tarjota koiran palautusjuomaa.

 

Lajittele
20 tuotetta
- EUR
Kaikki
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
U
V
W
X
Y
Z
20 tuotetta
2018-02-24
alkaen 85,90
alkaen 85,90
Heti verkkokaupasta
Made in Finland
2021-09-30
alkaen 25,99
alkaen 25,99
Heti verkkokaupasta
2018-02-24
alkaen 94,90
alkaen 94,90
Heti verkkokaupasta
2018-02-22
89,90
89,90
Heti verkkokaupasta
Made in Finland
2020-11-30
alkaen 27,90
alkaen 27,90
Heti verkkokaupasta
11,4-12kg
2kpl -15%
2021-12-13
alkaen 37,90
alkaen 37,90
Heti verkkokaupasta
2020-05-31
alkaen 20,99
alkaen 20,99
Heti verkkokaupasta
2019-05-05
alkaen 58,90
alkaen 58,90
Heti verkkokaupasta
Made in Finland
2022-05-31
37,90
37,90
Heti verkkokaupasta
Made in Finland
2023-08-11
alkaen 15,99
alkaen 15,99
Heti verkkokaupasta
2020-11-03
49,99
49,99
Heti verkkokaupasta
Made in Finland
2022-05-31
43,99
43,99
Heti verkkokaupasta
2018-09-25
45,99
45,99
Heti verkkokaupasta
Made in Finland
2022-09-20
64,90
64,90
Heti verkkokaupasta
2019-05-04
93,90
93,90
Heti verkkokaupasta
2019-05-04
93,90
93,90
Heti verkkokaupasta
2019-12-31
113,99
113,99
Heti verkkokaupasta
Määräale verkossa
2018-09-25
2,99
2,99
Heti verkkokaupasta
Määräale verkossa
2018-02-23
2,49
2,49
Heti verkkokaupasta
11,4-12kg
2kpl -15%
2024-03-12
alkaen 14,99
alkaen 14,99
Heti verkkokaupasta