Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koiran hampaiden vaihtuminen

Koiranpennulle kasvaa 28 maitohammasta noin kolmen viikon iästä lähtien. Niitä kutsutaan naskaleiksi ja huomaat kyllä miksi: koiran maitohampaat ovat pieniä ja teräviä! Koiranpennun hampaiden vaihtuminen maitohampaista pysyviksi ajoittuu 3–7 kuukauden ikään. Koiranpennun koko vaikuttaa siihen, milloin pennun hampaat vaihtuu.

Pennun hampaiden vaihtuminen vaikuttaa pennun käytökseen: pureskeluntarve on suurimmillaan ennen kuin pysyvät hampaat puhkeavat. Pennulle kannattaa tarjota sallittua pureskeltavaa, kuten koiranpennun leluja ja puruluita, jotta esim. tuolinjalat säästyisivät hampailta. Mm. joustavat kumilelut ovat sopivia pennun hampaille. Pennun terävät maitokulmahampaat ovat pysyviä kulmahampaita alttiimpia murtumiselle, minkä vuoksi erittäin kovaa purtavaa kannattaa välttää. Jos huomaat pennun aikovan järsiä jotakin kiellettyä, vaihda tilalle lelu tai puruluu ja kehu pentua, kun se toimii oikein. 

Koiranpennun hampaiden vaihtuminen voi aiheuttaa kipua ja pennun käytös voi olla aiempaa riehakkaammin. Pennun hampaiden kohteena voivat olla kädet, nilkat ja lahkeet – jotkut ovat päätyneet käyttämään kumisaappaita sisälläkin, kun pennun hampaat vaihtuvat. Koiranpentu tarvitsee paljon ymmärrystä tässä kehitysvaiheessa.

Pennun ikenet voivat punoittaa ja kipeän suun vuoksi ruokahalu voi heiketä. Pennulle voi tarjota kuivaruoan veteen turvotettuna ja tarvittaessa korvata osan kuivaruoasta maistuvalla 
koiranpennun märkäruoalla.

Koiran hanpaiden vaihtuminen kestää kaikkiaan useita kuukausia. Ensimmäiseksi vaihtuvat yleensä etuhampaat 12–16 viikon iässä, sen jälkeen vaihtuvat kulmahampaat ja välihampaat. Poskihampaat vaihtuvat viimeisenä, jopa paria kuukautta myöhemmin. Pennun suuhun kannattaa kurkata säännöllisesti, kun koiranpennun hampaat vaihtuvat. Koiran kulmahampaiden vaihtuminen voi joskus aiheuttaa ongelmia. Jos maitokulmahampaat ovat tiukasti kiinni, kun uudet hampaat puhkeavat, on hyvä käyttää pentu eläinlääkärissä. Mikäli koiran maitohampaat eivät väisty pysyvien hampaiden tieltä, ne voivat ohjata pysyvät hampaat virheasentoon ja tarvittaessa koiran maitohampaat pitää poistaa.

Kun koiranpennun hampaat ovat vaihtuneet, suussa pitäisi olla 42 pysyvää hammasta: yläleuassa kuusi etuhammasta, kaksi kulmahammasta, kahdeksan väliposkihammasta sekä neljä poskihammasta. Alaleuassa on muuten sama määrä hampaita kuin yläleuassa, mutta poskihampaita on kuusi.

Koiran hampaiden hoito kannattaa aloittaa jo pentuna totuttamalla pentu hampaiden harjaamiseen: säännöllinen koiran hampaiden harjaus ehkäisee parhaiten ientulehdusta ja hammaskiveä.

Sallittua pureskeltavaa:

Liity Peten kanta-asiakkaaksi!

Kanta-asiakkaana saat käyttöösi kuukausittain vaihtuvat kantistarjoukset! Lisäksi kuitit ja suosikkiostokset pysyvät tallessa omilla sivuillasi!

Kysy meiltä!