Vinkit ja artikkelit

Vinkit ja artikkelit

Lue vinkit sujuvaan arkeen lemmikkisi kanssa.

Koiranpennun koulutus

Koiranpentu tarvitsee paljon hyviä kokemuksia kasvaakseen mukavaksi perheenjäseneksi ja yhteiskuntakelpoiseksi koirankansalaiseksi. Pentua on tärkeää sosiaalistaa ja totuttaa asioihin, jotka tulevat olemaan osa sen normaalia aikuiselämää. Mm. sisäsiisteys, käsittelyyn tottuminen, arkitottelevaisuuden, kodin sääntöjen ja yksinolon opettelu kuuluvat myös jokaisen pennun kasvatukseen. Koiranpentu vie paljon aikaa, mutta pennun sosiaalistamiseen ja kasvatukseen käytetty aika kannattaa. Koiranpennun koulutus on myös hauskaa! Pennut oppivat yleensä nopeasti - ole johdonmukainen. Yhdessä vietetty aika ja mukavat kokemukset luovat pohjan hyvälle suhteelle.


Koiranpennun sosiaalistaminen


Koiranpentujen luovutusikä on yleensä noin kahdeksan viikkoa ja paras sosiaalistamiaika jatkuu 12 viikon ikään saakka. Tätä tärkeää vaihetta ei tule hukata! Pentuaikana hankitut hyvät kokemukset antavat hyvän pohjan tasapainoisen aikuisen koiran kehittymiselle. Kun pentu on muutaman päivän totutellut uuteen kotiinsa ja laumaansa, on aika esitellä pennulle uusia kokemuksia – joka päivä jotakin uutta. Tee se aina pennun ehdoilla ja anna pennun määritellä, miltä etäisyydeltä uusia asioita tarkastellaan. Anna pennulle aikaa ihmetellä maailmaa, se on sille aivan uutta! Pennun kanssa oleillaan rauhassa uudessa tilanteessa aina huolehtien, että pennulla on turvallinen olo. Uudet kokemukset väsyttävät koiranpentua, sosiaalistamisreissun jälkeen vastapainoksi pentu tarvitsee lepoa ja rauhaa.

Sosiaalista pentua esimerkiksi näihin asioihin:

  • perheen mahdolliset muut lemmikit
  • lapset (ohjeista lapsia olemaan rauhallisia pennun kanssa)
  • ihmiset erilaisissa asusteissa, kuten hattu päässä tai sateenvarjon kanssa
  • Peten Koiratarvikkeen myymälä sekä muut koiraystävälliset paikat
  • matkustaminen autossa ja julkisissa liikennevälineissä
  • kodinkoneiden äänet, imurointi
  • erinäköisten koirien ohittaminen
  • kaupan parkkipaikka
  • erilaiset liikennevälineet
  • maatila ja kotieläimet
  • järven ranta
  • metsä ja pelto
  • kaupungissa liikkuminen
  • silta, tunneli, porraskäytävä, hissi
  • monenlaiset alustat
  • erilaiset äänet.

koiranpennun sosiaalistaminen

Koiranpennun hoito ja käsittely


Koiranpennun koulutuksen perusoppimäärään kuuluu myös käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin tottuminen. Kasvattaja on käsitellyt pentuja ennen niiden luovutusta ja näitä harjoituksia jatketaan uudessa kodissa, jotta mm. koiranpennun kynsien leikkaaminen, turkin ja hampaiden harjaaminen, korvien puhdistaminen, pesu, eläinlääkärikäynnit, pöydälläolo, trimmattavilla roduilla trimmaus, turkin leikkaus trimmaussaksilla tai nyppiminen sujuisivat mutkattomasti. Hoitovälineet ja toimenpide yhdistetään koiralle mukaviin asioihin. Positiivisilla ja säännöllisillä toistoilla esimerkiksi koiran kynsisaksien esiin ottaminen saa koiran tulemaan juoksujalkaa paikalle!

Aloita siitä, että pentu tottuu kosketukseen joka puolelta: tassuista, korvista, nosta huulia, kurkkaa hampaita. Etene käsittelyharjoituksissa pienin askelin ja tee niitä silloin, kun pentu on rauhallisessa mielentilassa. Lue myös, mitä tehdä, jos koiranpentu puree. Silittele pentua pitkin sivelyin joka puolelta. Jos pentu iskee hampaansa käteesi, vaihda lelu käden tilalle ja jatka hetki käsittelyä. Odota sitten pennun rauhoittumista ja jatka silittelyä. Silloin on sopiva aika päättää harjoitus, kun pentu on rento ja rauhallinen.


Pennun nostaminen syliin ja rasavillin rauhoittaminen


Pennun on hyvä oppia olemaan rauhallisesti sylissä ja pitämään sitä mukavana ja turvallisena paikkana, josta myös pääsee pois, kun käyttäytyy rauhallisesti. Näin riehaantumisen voi rauhoittaa varmaotteisella syliajalla. Nosta pentu pitäen kiinni toisella kädellä kainaloista ja tue toisella kädellä pepun alta. Kun nostat vielä rauhallisen pennun syliin, laske se pois ennen kuin rimpuilu yllättää – kiemurtelevaa pentua ei tule koskaan laskea sylistä, vaan odota varmaotteisesti, että pentu rauhoittuu. Näin se oppii, että vain rauhallisella käytöksellä pääsee pois. Yltyneen iltavillin rauhoittamiseen auttaa pentuaitaus, jonne väsymystään riekkuva pentu nukahtaa yleensä muutamassa minuutissa.


Pennun perustaidot


Pentu oppii nopeasti! Uusia asioita on hyvä harjoitella ensin kotona tai kotipihalla häiriöttömässä ympäristössä. Arkitottelevaisuuden taitoja tarvitaan kuitenkin myös erilaisissa häiriöissä: kun pentu on saanut rokotukset, voit osallistua lähialueesi koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen tai seuran pentukouluun opettelemaan jokaiselle koiralle tarpeellisia perustaitoja. Oli tavoitteenasi sitten mukava kotikoira tai taitava kisakaveri, jokainen koira tarvitsee sujuvaan arkeen mm. näitä taitoja:

Kokeile ennakkoluulottomasti eri harrastuslajeja koiran kanssa! Vaikka tavoitteenasi olisi vain mukava yhteinen aika ja koiran aktivoiminen, harrastus voi viedä mukanaan. Koiraseurat tarjoavat eri lajien koulutusta jäsenilleen, pyri rohkeasti mukaan sinua kiinnostavan lajin pariin.