Kategoria
Kategoria
Kategoria
Kategoria
Kategoria
Koirat
Kissat
Punkki koiralla ei ole pelkästään puistattava ulkoloinen: punkki imee verta voi samalla levittää kantamiaan tauteja jo muutamassa tunnissa. Nopea punkin irrottaminen koirasta on siis järkevää.
Punkit kiinnittyvät useimmiten kohtiin, jossa verisuonet ovat lähellä ihoa: päässä, korvien takana, kaulassa, nivusissa, kyynärtaipeissa, sukuelimissä ja tassunpohjissa. Punkkikaudella koira kannattaa tarkistaa punkkien varalta päivittäin, jottei koira kanna mukanaan elävää punkkia sisälle ja mahdollisesti ihmisen iholle.
Punkit ovat levinneet lähes koko Suomeen aivan pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Eniten punkkeja tavataan rannikolla ja saaristossa. Punkkien määrä on kasvanut runsaasti ja ne voivat aiheuttaa vaarallisia sairauksia sekä koirille ja ihmisille.
Merkittävimpiä punkkien levittämiä sairauksia ovat Borrelia-bakteerin aiheuttama borrelioosi koiralla ja puutiaisaivokuume (TBE) ihmisellä. Borrelioosi koiralla ilmenee monin tavoin ja oireita voi olla vaikea tunnistaa, sillä moni muukin sairaus voi aiheuttaa vastaavia oireita. Jopa kuukausien mittaisen itämisajan jälkeen borrelioosin oireet koiralla voivat olla mm. ontuminen, kuume, väsymys, keskushermosto-oireet ja huonovointisuus. Tartunta todetaan verikokeella ja hoidetaan antibiooteilla, mutta nivelvaivat eivät välttämättä parane kokonaan.
Punkkipanta suojaa koiraa punkeilta useita kuukausia. Koiran punkkipanta toimii siten, että sen tehoaineet leviävät ihon ja turkin rasvan välityksellä koko koiraan. Punkkipannan vaikutus alkaa muutaman viikon kuluessa siitä, kun se on asetettu koiran kaulaan. Koiran punkkipantaa pidetään koiralla koko pannan vaikutusajan ajan.
Liuosmuotoinen punkkikarkote on yksi vaihtoehto koiran punkkikarkotteeksi. Koiran lapojen väliin tehdään turkkiin jakaus ja valutetaan kerta-annospipetistä liuos iholle, josta se leviää vähitellen koko koiraan karkottamaan punkkeja.
Liuos tai punkkipanta koiralle on hyvä laittaa lämpötilan noustessa keväällä: punkit tulevat esiin lehtikarikkeen alta talvehtimispaikoistaan, kun maaperän lämpötila nousee 4–5 asteeseen. Ennen punkkipannan tai liuoksen vaikutusajan alkamista esim. punkkikarkotesuihke on avuksi tarvittaessa.
Mikäli punkkipanta tai liuos aiheuttaa ihottumaa tai muita sivuvaikutuksia, poista punkkipanta ja pese koira shampoolla. Myrkyttömät koiran punkkikarkotteet ovat kuitenkin hyvin siedettyjä ja turvallisia käyttää.
Kotia ja autoa voi myös suojata koiran mukana kulkeutuvilta punkeilta. Sohvalla viihtyvän koiran alustaksi sopii erinomaisesti Insect Shield -viltti. Sen kuituihin on sitoutettu hajuton permetriiniliuos, joka tappaa punkit ja hyönteiset, kun permetriini vaikuttaa niiden hermojärjestelmään. Auton takapenkillä Insect Shield -penkinsuoja on monikäyttöinen suojamassa sekä lialta että punkeilta. Huomaathan, että permetriinikäsitellyt kankaat eivät sovi kissoille.
Luonnonmukaisia punkkikarkotteita koiralle ovat mm. Symppis-liuokset, -punkkipannat ja -suihkeet sekä tuoksuttomat Repeltec-huivit, jotka sopivat myös ihmiselle. Repeltec-huivit suojaavat koiran kaulan aluetta, mihin punkit usein tarttuvat.
Sekä Repeltec-huivit että Symppis-punkkikarkotteet ovat sopiva punkkikarkote pennullekin. Symppis-punkkipanta sopii yli kolmen kuukauden ikäiselle ja Symppis-liuos yli neljän kuukauden ikäiselle pennulle.
Repeltec-punkkikarkotteissa kankaaseen on kiinnitetty hyönteissuojakäsittely, joka ei heikkene pesussa tai käytössä. Vaikuttavana aineena on tutkittu ja markkinoilla yli 30 vuotta ollut synteettinen aminohappo IR3535®, joka vaikuttaa hyönteisten ja punkkien hajuaistiin.
Symppis-punkkikarkotteissa vaikuttavana aineena on luonnon oma tehoaine geranioli. Se tuoksuu aluksi voimakkaasti, mutta tuoksu hälvenee ajastaan. Geranioli ei ole vaarallista vesieliöille, kuten osa punkkikarkotteista. Symppis-punkkipantaa ei tarvitse poistaa, jos koira ui, mutta teho voi hieman heiketä.
Eläinlääkärin määräämät punkkikarkotteet ovat yksi vaihtoehto punkeilta suojautumiseen. Tablettina annettava punkkilääke koiralle tehoaa noin 2–3 kuukauden ajan eikä teho heikkene, vaikka koira kastuisi. Koiran punkkilääke tappaa ulkoloiset vaikuttamalla niiden hermostoon, kun ne kiinnittyvät ihoon ja alkavat imeä verta. Puutiaiset halvaantuvat ja kuolevat 12 tunnin kuluessa. Koiran punkkilääkkeen kanssa voi käyttää punkkikarkotteita, kuten Repeltec-huivia ehkäisemään punkkien kiinnittymistä.
Varaa aika Vantaan Tammiston eläinlääkärille punkkisuojan suunnitteluun. >>
