Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koiran eroahdistus

Koira pissaa sisälle, ulvoo tai haukkuu yksin ollessaan, koira tuhoaa kotia tai raapii ovea? Toisinaan koiramaiset kepposet kuuluvat koiraperheen arkeen, mutta jos käytösongelmat alkavat häiritä yhteiseloanne tai vaikuttaa koiran hyvinvointiin, on syytä miettiä, mitä koiran oireilun taustalla on. Koiran eroahdistuksen oireet voivat olla monenlaisia: esimerkiksi yksin jäädessään koira saattaa vinkua, haukkua tai tuhota huonekaluja. Koira voi myös pissata sisälle. Koiran haukkuminen voi tulla omistajalle yllätyksenä naapurin ilmoittaessa asiasta, tyypillistä on koiran reagoiminen yksin jäämisen jälkeen ensimmäisen puolen tunnin aikana. 

Koiran eroahdistukset syyt


Koirat ovat hellyyttävän sitoutuneita omiin ihmisiinsä ja voivat stressaantua, kun lauma ei ole kasassa. Koiranpennun eroahdistus voi olla voimakasta, sillä pennuilla on suuri yhdessäolon tarve. Pentu kannattaa opettaa yksinoloon pikkuhiljaa, jotta se tottuu pitämään yksinolohetkiä normaalielämään kuuluvina. Eroahdistusoireet saattavat ilmetä herkillä aikuisilla koirilla, kun perheen aikataulut muuttuvat ja koira jätetään äkillisesti yksin pitkäksi ajaksi. Muutto tai omistajan vaihdos voi myös aiheuttaa koirassa ahdistusta. Äkillisesti alkaneen eroahdisituksen taustalla voi olla esimerkiksi ukkonen tai remontoinnin äänet koiran yksin ollessa: epämiellyttävä tilanne voi yhdistyä yksinoloon ja saada koiran oireilemaan.

Koiran eroahdistuksen hoito


Kun omistaja sitoutuu eroahdistuksen hoitoprosessiin ja etenee koiran ehdoilla, ennuste on yleensä hyvä. Tärkeää on ymmärtää koiran eroahdistuksen taustalla olevat syyt, jotta omistaja voi muuttaa omia toimintatapojaan, koira saa tarvitsemaansa tukea ahdistavaan tilanteeseen sekä oppii uuden käyttäytymismallin. Eläinlääkärin terveystarkastus voi olla tarpeen, jotta voidaan varmistua, ettei taustalla ole sairautta. Eläinlääkäri voi tapauskohtaisesti määrätä koiralle mielialalääkitystä koulutuksen tueksi. Koiran eroahdistukseen lääke ei toimi ainoana hoitona, mutta voi olla tarpeen, jos koira joudutaan uudelleenkoulutuksen alussa jättämään yksin. Koiran stressin helpottamiseen voi käyttää myös
 luontaisia ravintolisiä, haihduttimia tai rauhoittavaa manttelia. Adaptil-haihdutin sisältää koiraa tyynnyttävää ja luonnollista feromonia, joka antaa koiralle turvallisuuden tunteen. Tyynnyttäviä tuotteita on useita erilaisia, kokeilemalla selviää parhaiten, mikä sopii juuri sinun koirallesi.

Eroahdistuksen hoidossa ensimmäinen askel on opettaa koira rauhoittumaan kotona, jossa tärkeinä on koiran rento mielentila. Koulutuksen aikana koiraa ei voi jättää yksin pidemmäksi ajaksi kuin mitä koira pystyy olemaan rauhallisena. Tämä tarkoittaa usein sitä, ettei koiraa voi jättää alkuun lainkaan yksin. 
Eläinkouluttajan apu on nopein tie koiran eroahdistuksen koulutukseen. Älä epäröi hakea apua! Vakavat käytösongelmat heikentävät koiran hyvinvointia. Kouluttajilla on positiivisia menetelmiä ongelmien ratkomiseen, jotta sinun ja koirasi yhteiselo sujuisi kitkattomasti.

Apua koiran yksinolo-ongelmiin:

  • Opeta koira rauhoittumaan petiinsä. Levollisesti makaavaa koiraa palkitaan makupaloin ja oikeanlaiseen mielentilaan liitetään vihjesana.

  • Älä tee lähdöstäsi suurta numeroa. Mene ja tule luontevasti, älä hyvästele ja tervehdi koiraa 15-20 minuuttiin ennen lähtöäsi tai paluutasi. 

  • Siedätä koiraa lähtemiseesi. Alkuun voi riittää, että kosketat avaimia tai teet jotakin, mitä lähtiessä aina teet ja palaat sitten vaikkapa kotiaskareiden pariin. Älä juttele koiralle, mutta tarkkaile sivusilmällä sen reaktioita. Toista tätä niin kauan, että koira ei reagoi. Voit antaa koiralle puruluun tms. harjoituksen ajaksi. Seuraavaksi voit esimerkiksi raottaa sekä sulkea oven menemättä ulos. Etene hitaasti koiran ehdoilla ja tarvittaessa palaa taaksepäin.

  • Laita koiran petiin tai eri huoneisiin vanhoja vaatteitasi, jota pidät yön sängyssä tai päälläsi. Näin tuoksusi säilyy kodissa kauemmin ja rauhoittaa koiraa.

  • Jätä koiralle muutamia leluja ja pidä muut kaapissa. Vaihtele leluja viikon välein, niin ne ovat taas kuin uusia koiralle. Anna koiralle yksinoloajaksi esim. märkäruoalla täytetty ja pakastettu Kong, jonka parissa koira voi viettää aikaa.

  • Tarjoa kuivaruokanappulat aktivointilelusta: koira saa aivojumppaa ja purettua energiaansa. Koira saa samalla onnistumisen kokemuksia, mikä lisää sen itseluottamusta.

  • Älä ruoki koiraa heti ennen lähtöäsi tai paluusi jälkeen.

  • Väsytä koira pitkällä lenkillä tai aivojumpalla, kuten temppujen tai tottelevaisuuden harjoittelulla ennen lähtöäsi. Anna koiran rauhoittua, ennen kuin lähdet.

  • Harjoittele koiran kanssa arkitottelevaisuutta positiivisin menetelmin.

  • Älä anna koiran seurata sinua joka paikkaan.

  • Jätä radio päälle. Webkamera on kätevä koiran tarkkailuun sen ollessa yksin. 

  • Koiran tilan rajaaminen esim. koiraportilla tai koira-aidalla voi antaa turvallisuudentunnetta. Muistathan, että koiraa ei saa kuitenkaan jättää häkkiin tai muuhun pieneen tilaan työpäivän ajaksi.

  • Älä rankaise koiraa eroahdistuksesta.

Liity Peten kanta-asiakkaaksi!

Kanta-asiakkaana saat käyttöösi kuukausittain vaihtuvat kantistarjoukset! Lisäksi kuitit ja suosikkiostokset pysyvät tallessa omilla sivuillasi!

Kysy meiltä!