Miksi koiranpentu puree? Pennut tutustuvat maailmaan hampaitaan käyttäen ja pentuesisarukset ovat myös leikkineet keskenään naskalihampaitaan säästelemättä. Pentu toimii samoin ihmisten kanssa leikkiessään: koiranpentu puree ja hyökkää hampaillaan kiinni liikkuviin kohteisiin.
Kun koiranpentu puree käsiä tai lahkeita, opeta pennulle, mitä tehdä puremisen sijaan:
Koiranpennun hampaat vaihtuvat neljän kuukauden iästä lähtien ja pennun puremistarve on silloin suurimmillaan. Hampaiden vaihtumisen jälkeen koiranpennun pureminen jää yleensä pois.
Pennulle voi opettaa myös jätä-käskyn, joka sanotaan pennulle juuri ennen kuin se aikoo napata kiinni ja sen jälkeen pennulle kerrotaan, mitä sen halutaan tekevän – käske se esimerkiksi maahan tai istumaan ja palkitse herkulla. Sitten voit vapauttaa pennun vaikkapa puruluun pariin. Jos haluat vaikkapa pestä lattian, ennaltaehkäise pennun hyökkääminen moppiin - miten ihana saalisleikki pennun mielestä! Voit antaa pennulle esimerkiksi täytetyn KONG-aktivointilelun ajanvietteeksi siivouksen ajaksi tai ajoittaa homman siihen hetkeen, kun pentu nukkuu. Mikäli pentu osaa jo taitavasti jätä-käskyn helpommissa yhteyksissä, voit harjoitella liikkuvasta kohteesta luopumista. Varustaudu koiran herkuilla ja palkitse pentua tiheästi pienestäkin itsehillinnästä heittämällä nami lattialle poispäin mopistasi. Toisilla roduilla ja yksilöillä on enemmän taipumusta liikkvien kohteiden jahtaamiseen kuin toisilla.