Portin kiinnitys oli helppoa, kunhan luki ohjeet huolellisesti (englanniksi). Alussa ihmettelin mukana tulleita proppuja ja ruuveja, vaikka sanottiin, ettei tarvitse työkaluja. Niitä ei ollut välttämätöntä käyttää. Asennus sujui ilman apukäsiä. Kaksi Koiramme -lehteä alle takasi sopivan etäisyyden maasta. Hohti pimeässä, kun ensin valaisi sitä jonkin aikaa taskulampulla. Tuntui tukevalta eikä mielestäni rämähtänyt sulkeutuessaan mitenkään pahemmin. Koira tulee vasta viikon päästä ja jos sittenkin on hyvä, tilaan vielä toisen.
Arvostelu jatkuu. Koiran tultua portti toimii edelleenkin hyvin. Suomenlapinkoiran 8 viikkoinen pentu ei mahtunut kaltereiden välistä. Porttia ei tarvinnut aivan täysin sulkea (lukitusmekanismia) toimi sittenkin.