Siirry sisältöön

Koiran takit

Koiran takki ei ole turhaa koreilua. Milloin koira kannattaa pukea? Ohutturkkinen, karvaton tai pohjavillaton koira palelee siinä missä ihminenkin ilman ulkovaatteita. Jos siis itse tarvitset takin, myös ohutturkkinen koirasi tarvitsee vaatetta. Tuuheaturkkinen, pääasiassa sisällä oleva koirakin voi palella ulkona, jos pohjavilla ei ole kasvanut riittävän tiheäksi suojaamaan pakkaselta ja sääolosuhteilta. Erityisesti pienet koirat ja pohjavillattomat sekä täysin karvattomat koirat palelevat help Näytä lisää

Koiran takki ei ole turhaa koreilua. Milloin koira kannattaa pukea? Ohutturkkinen, karvaton tai pohjavillaton koira palelee siinä missä ihminenkin ilman ulkovaatteita. Jos siis itse tarvitset takin, myös ohutturkkinen koirasi tarvitsee vaatetta. Tuuheaturkkinen, pääasiassa sisällä oleva koirakin voi palella ulkona, jos pohjavilla ei ole kasvanut riittävän tiheäksi suojaamaan pakkaselta ja sääolosuhteilta. Erityisesti pienet koirat ja pohjavillattomat sekä täysin karvattomat koirat palelevat helpoiten.

Koiran vilun tunnistaa hytisemisestä, köyrystä selän asennosta, tassujen nostelusta, jalkojen väliin vedetystä hännästä, päänmyötäisistä korvista ja surkeasta ilmeestä. Kehon lämpötilan säätely on yksilöllistä ja myös liikkuminen tuottaa lämpöä, joten lenkkivauhdillakin on merkitystä paleluun. Kylmettyminen ei karaise koiraa ja turkin kastuminen voi aiheuttaa ihotulehduksia, jos kosteus jää muhimaan turkkiin. Koiran sadetakki pitää koiran kuivana ja myös kodin siistimpänä, kun turkissa ei kantaudu kuraa. Koiran paita tai neule sopii kerrospukeutumiseen sadetakin alle kylmällä sadesäällä, jos koira palelee helposti. Jos koira ei ole tottunut vaatteisiin, hyvä vaihtoehto on pehmeä ja joustava koiran fleecetakki, joka mukailee liikkeitä ja on huomaamaton päällä.

Koiran pukeminen on myös lihashuoltoa
Lämpö suojelee lihaksia. Urheilukoirilla ja vaikkapa koirapuistossa kirmailevalle koirille voi tulla revähtymiä, jos koira lähtee spurttailemaan kylmillä lihaksilla. Koiran toppatakki suojaa suuria lihasryhmiä esim. koiran odottaessa autossa treenivuoroaan. Takin lisäksi koira tarvitsee myös huolellisen lämmittelyn ennen suoritusta tai koirakavereiden kanssa leikkimistä. Leikin päästessä vauhtiin takin voi ottaa pois – näin se säilyy myös ehjänä – ja pukea taas päälle leikkituokion päätteeksi. 

Useita värejä ja malleja
Peten valikoimasta löydät vaihtoehtoja niin kurakeleille, viimalta suojaamaan, antamaan näkyvyyttä ja suojaamaan kovalla pakkasella. Mm. Pomppa on suomalaista suunnittelua Suomen sääolosuhteisiin joka vuodenaikaan. Takkien mitat on ilmoitettu vaatteen selän pituutena. Löydät parhaiten sopivan koon, kun mittaat koirasi selän pituuden mittanauhalla kaulapannan kohdalta hännän tyveen. Joissakin takeissa on enemmän säätövaraa kuin toisissa: mm. säädettävä selänpituus on näppärä kasvavan koiran takissa. Huomioi myös mm. rinnan leveys: kapearintaisen koiran takki tulee olla kapea vatsakappaleesta etujalkojen välistä. Huomioi takin valinnassa myös, miten koira häntä asettuu. Katso myös koiran takkiale - vaihtuvat erät! Varaudu ajoissa vuodenaikojen vaihteluun: koiran talvimanttelitarjous kannattaa hyödyntää Suomen sääolosuihteissa.

Lajittele
135 tuotetta
- EUR
Kaikki
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
U
V
W
X
Y
Z
135 tuotetta
Outlet
-50%
2022-08-19
24,50
Alin hinta viimeisten 30 päivän aikana on: 48.99.

Heti verkkokaupasta
-50%
2024-04-11
alkaen 32,50
alkaen 32,50
Heti verkkokaupasta
2018-02-24
alkaen 44,99
alkaen 44,99
Heti verkkokaupasta
Outlet
-50%
2022-08-19
alkaen 28,00
alkaen 28,00
Heti verkkokaupasta
Outlet
-50%
2022-07-04
36,00
36,00
Heti verkkokaupasta
-50%
2021-10-01
alkaen 32,00
alkaen 32,00
Heti verkkokaupasta
-50%
2021-09-30
alkaen 27,95
alkaen 27,95
Muutama koko jäljellä.
-50%
2024-10-09
alkaen 37,50
alkaen 37,50
Heti verkkokaupasta
-50%
2023-06-26
alkaen 28,00
alkaen 28,00
Heti verkkokaupasta
2025-02-19
alkaen 79,90
alkaen 79,90
Heti verkkokaupasta
-50%
2024-09-18
alkaen 32,50
alkaen 32,50
Heti verkkokaupasta
-50%
2023-06-20
36,00
36,00
Heti verkkokaupasta
-50%
2020-08-24
alkaen 37,45
alkaen 37,45
Heti verkkokaupasta
-50%
2023-09-20
alkaen 36,00
alkaen 36,00
Heti verkkokaupasta
-50%
2023-09-18
53,95
53,95
Heti verkkokaupasta
-50%
2019-08-26
37,45
37,45
Heti verkkokaupasta
Outlet
-50%
2022-10-27
alkaen 24,00
alkaen 24,00
Heti verkkokaupasta
Outlet
-50%
2022-07-04
32,00
32,00
Heti verkkokaupasta
2025-04-14
alkaen 59,99
alkaen 59,99
Heti verkkokaupasta
-50%
2024-10-09
alkaen 42,50
alkaen 42,50
Heti verkkokaupasta

Koiran takit – mitä kannattaa huomioida?

Koiran takki on tärkeä osa lemmikin pukeutumista erityisesti kylmällä, kostealla tai tuulisella säällä. Ne tarjoavat suojaa ja mukavuutta koirille, joiden oma turkki ei riitä pitämään lämpöä tai estämään kastumista. Takkeja on saatavilla eri malleissa ja materiaaleissa, ja oikean vaihtoehdon valinta riippuu muun muassa vuodenajasta, säästä ja koiran yksilöllisistä tarpeista. Alta löydät käytännöllistä tietoa takin valintaan, käyttöön ja huoltoon liittyen.

Milloin koira tarvitsee takin?

Koira tarvitsee takin kylmällä, sateisella tai tuulisella säällä, erityisesti jos sillä on lyhyt turkki, vähän alusvillaa tai se on pieni, iäkäs tai toipilas. 

Mitä eroa on koiran toppatakilla ja sadetakilla?

Toppatakki lämmittää kylmällä säällä, kun taas sadetakki suojaa sateelta ja tuulelta ilman lisäeristystä. Oikea valinta riippuu sääolosuhteista ja koiran tarpeista.

Miten valitsen oikean kokoisen takin koiralle?

Mittaa koiran selän pituus, rinnanympärys ja kaulan ympärys. Takin tulee istua napakasti, mutta ei saa rajoittaa liikkumista tai aiheuttaa hankaumia. Kasvavalle koiralle takki, jota voi hieman säätää selänpituudesta antaa kasvuvaraa. Huomoi koiran takin valinnassa myös koiran ruumiinrakenne: esim. mäyräkoirille on omia takkimalleja.

Miten huolehdin koiran takin puhtaudesta?

Useimmat koiran takit voidaan pestä pesukoneessa matalassa lämpötilassa. Tarkista hoito-ohjeet tuotteesta ja anna takin kuivua hyvin ennen seuraavaa käyttöä.