Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koirien haukkuminen

Koiran haukkuminen on osa koiran viestintää. Ihmisten kannalta koirien haukkuminen voi joissakin tilanteissa on häiritsevää, esimerkiksi, kun koira haukkuu kerrostalossa, ohikulkijoille, yöllä tai pihalla toistuvasti. Koiran haukkumiselle on monia syitä ja toiset rodut ovat myös haukkuherkempiä kuin toiset. Jotta koiran haukkumiseen voi puuttua, tulisi tietää, miksi koira haukkuu.

Haukkumisen sijaan koiralle tulisi kertoa, miten sen tulisi käyttäytyä. Jos koira haukkuu ovikellon äänelle, kieltäminen ei välttämättä toimi. Koira voi kokea, että ihminenkin on kiihtynyt siitä, että oven takana on joku ja jatkaa haukkumista. Koiran voi opettaa esimerkiksi menemään petiinsä, kun ovikello soi. Joillakin roduilla on vahva taipumus vahtia reviiriään, jolloin on rodulle luonnollista, että koira haukkuu pihalla tai ovikellon äänelle. Jos koira haukkuu rappukäytävän äänille, koiran huomiotta jättäminen voi olla toimiva ratkaisu: omistaja viestii omalla rauhallisella käytöksellään koiralle, ettei äänistä tarvitse välittää ja koira voi tottua siihen, etteivät ne tarkoita mitään.

Koira haukkuu ohikulkijoille tai vastaantuleville koirille


Kun koira haukkuu vastaantuleville koirille tai ihmisille lenkillä, kyse on yleensä epävarmuudesta tai pelosta. Tällöin kieltäminen tai huomiotta jättäminen ei toimi, vaan koiralle tulisi opettaa positiivisesti vahvistamalla tapa selviytyä tilanteesta: vieraan koiran näkeminen tarkoittaa esimerkiksi hyvää makupalaa tai muuta koiran sillä hetkellä arvostamaa palkkiota, kuten etäisyyttä vastaantulijaan. Tällöin vastaantulevasta koirasta tai ohikulkijasta tulee koiralle vihje ottaa kontakti omistajaan saadakseen palkkion. Kontaktiin kannattaa liittää jokin sana, jotta koiralle voi tarvittaessa kertoa, miten toimia. On tärkeää lukea koiran eleitä ja ennakoida, jotta koiran haukkumisen esto onnistuu ja koiraan saa kontaktin ennen kuin se kiihtyy. Tarvittaessa vastaantulijoihin kannattaa pitää itse etäisyyttä vaihtamalla esimerkiksi toiselle reitille, tien toiselle puolelle tai kääntymällä ympäri, jotta koira pystyy selviytymään tilanteista haukkumatta ja kiihtymättä.

Kuonopanta on kätevä apuväline hillitsemään riehakasta käytöstä ja helpottamaan koulutusta: jos koira vetää tai syöksyy eteenpäin, kuonopanta kääntää koiran päätä taluttajan suuntaan. Kun koira ei pääse tuijottamaan vastaantulevaa koiraa, ohittaminen helpottuu. 

Koira haukkuu yksin kotona


Koira voi haukkua yksin kotona useastakin syystä. Reviirin vahtimiseen taipuvainen koira voi haukkua esimerkiksi ikkunasta näkemilleen asioille – tällöin kannattaa sulkea verhot tai tarvittaessa estää esim. 
koiraportilla koiran pääsy tiettyyn tilaan. Samaa voi kokeilla, jos koira haukkuu autossa: peitä koirahäkki esimerkiksi kevyellä kankaalla.

Jos koira haukkuu pitkästymisen vuoksi, varmista, että koira saa riittävästi liikuntaa ja virikkeitä. Aktiivisille roduille pelkkä lenkkeily ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan myös aivotyöskentelyä: se väsyttää koiraa enemmän kuin liikunta. Koiraharrastuslajeja löytyy jokaiseen tarpeeseen erilaisille koirille, esimerkiksi agility, rally-toko, toko, pelastus- ja palveluskoiralajit. 
Jäljestys tarjoaa koiralle luonnollista nenänkäyttöä ja purkaa energiaa. Kotonakin voi aktivoida koiraa, tähän mainioita vaihtoehtoja ovat nose work ja aktivointilelut

Koiran haukkumisen syynä voi olla myös 
eroahdistus, jolloin eläintenkouluttaja voi olla tarpeen pyytää avuksi. Tyynnyttävät tuotteet voivat toimia koulutuksen tukena koiran rennompaan mielentilaan. Eläintenkouluttaja auttaa kaikissa koiran käytösongelmissa ja niiden ennaltaehkäisyssä – älä epäröi kääntyä ammattilaisen puoleen mieltä askarruttavissa asioissa.

Etkö ole vielä kanta-asiakas?

Kanta-asiakkaana saat käyttöösi kuukausittain vaihtuvat kantistarjoukset! Lisäksi kuitit ja suosikkiostokset pysyvät tallessa omilla sivuillasi!

Kysy meiltä!