Siirry sisältöön

Ilo irti talvesta lemmikin kanssa

Aktivoi koiraa sisällä

Kaikki talven kotoiluun kissalle

Ulkoilu ja harrastamien koiran kanssa talvella vaatii oikeanlaisen varustuksen. Peteltä löydät kaiken sydäntalven ulkoaktiviteetteihin koiran kanssa!

Ennen ulos lähtöä on hyvä muistaa pukea koira säänmukaisesti ja riittävän lämpimästi. Aina pelkästään koiran takki ei riitä, vaan koiran talvitakin alle voi kovalla pakkasella pukea lisäksi esimerkiksi koiran paidan sekä suosia koiran pukemisessa muita asusteita kuten koiran tossuja. Ne lämmittävät tassuja ja ehkäisevät lumipaakkujen muodostumista tassukarvoihin. Lumipaakkuja ehkäisee myös karvoihin suihkutettava Topline-tassusuihke.

Jos pakkanen laskee koviin pakkaslukemiin, alkaa myös ulkoaktiviteettien hauskuus laskemaan ja kylmimmillä säillä koiran ulkoilutuslenkit saattavat jäädä tavallista lyhyemmiksi. Silloin voit keksiä yhteistä tekemistä lemmikin kanssa sisätiloissa. Esimerkiksi koiran aktivointilelujen parissa puuhailu väsyttää lemmikkiä mukavasti, kun aivonystyrät ja nenä pääsevät töihin. Aktivointilelun avulla voit tarjota lemmikkisi päivittäisen ruoan hauskalla ja haastavalla tavalla. Siten lemmikki saa myös lajityypillistä tyydytystä ruokansa ”metsästämisestä”. Ruokavirikkeet tarjoavat onnistumisen kokemuksia, mikä saa mielihyvähormonit liikkeelle ja auttavat lemmikkiä mm. nukkumaan paremmin. Ruokavirikkeet vastaavat koirien etsimisen ja tavoittelun tarpeeseen: liian helposti tuleva ruoka voi yksilöstä riippuen aiheuttaa nirsoilua tai ahmimista. Aktivointileluista ja älypeleistä tarjottu ruoka hidastaa syömistahtia, mikä auttaa moniin ahmimisesta aiheutuviin ruoansulatusvaivoihin. Kissat syövät luontaisesti useita pienia annoksia päivässä ja nappulat voikin tarjota kissan aktivointilelujen sisältä, jotka voi piilottaa kissan löydettäväksi. Sekä kissoille että koirille käy monipuolinen haistelumatto, jonka hapsujen sekaan nappulat voi piilottaa. Raakaruoalle ja märkäruoalle sopii rauhoittava nuolumatto ja koirille Kong, jota voi myös pureskella.